Ajankohtaista
-
Kunnan esikoulutoimintaa sekä esikoululuokkalaisten ja koulu...
-
Kunnan ja kansallisten vähemmistöjen edustajista koostuva yh...
-
Kuntamme on saanut tänäkin vuonna valtiolta avustusta, ...
Tapahtumakalenteri
- 30.05. | 17.30 Tiedotustilaisuus suomen kielen hallintoalueesta
- 01.06. - 03.06. Lasten ja isovanhempien leiri Rävnäsissä
- 09.06. | 12.00 Tervetuloa päivittämään suomen kielen taitojasi 9. kesäkuuta
- 30.06. | 10.00 Finnstigen 30 vuotta/år
- 06.07. | 19.00 Ruotsalais-suomalainen runo- ja musiikki-ilta
| Hae avustusta kaksikielisen tapahtuman/projektin järjestämiseen kunnassamme! |
|
|
Kuntamme on saanut tänäkin vuonna valtiolta avustusta, joka on tarkoitettu käytettäväksi niihin lisäkuluihin, jotka liittyvät kansallisia vähemmistöjä ja vähemmistökieliä koskevan lain hengen toteuttamiseen kunnassamme. Koska kuntamme kuuluu suomen kielen hallintoalueeseen, varat on suunnattu erityisesti ruotsinsuomalaisen kulttuurin ja suomen kielen elvyttämiseen.
Tukholman läänin lääninhallituksen mukaan myönnettyjä rahoja (660 000 kr vuonna 2012) voi käyttää esimerkiksi kartoitusten tekoon, (suomenkieliseen) tiedottamiseen, dialogiin vähemmistöjen kanssa, käännösten tekemiseen, kirjallisuuden hankintaan, kansallisten vähemmistökielten ja -kulttuurien esille tuomiseen sekä palkkakustannuksiin, jotka liittyvät yllä mainittujen tehtävien hoitamiseen.
Osa rahoista voidaan kirjallista hakemusta vastaan myöntää esimerkiksi eri yhdistysten järjestämiin tapahtumiin, jotka ovat avoimia kaikille (ei vain seuran jäsenille) ja joihin voivat osallistua sekä täysin suomen- että ruotsinkieliset kuntalaiset. Toivoisinkin, että seurat olisivat aktiivisia, hakisivat avustusta (allekirjoittaneen kautta) ja itse järjestäisivät kaksikielisiä tapahtumia kunnassamme: mitä enemmän meitä tekijöitä on, sitä enemmän näymme ja kuulumme yhteiskunnassamme ja sitä enemmän voimme yhdessä tuoda esiin kulttuuriamme ja kieltämme. Annan asiasta mielelläni lisätietoja!
Ystävällisin terveisin,
Jenni Tahkokorpi, puh. 0222 - 450 44
|
| Senast uppdaterad 2012-02-21 10:48 |
